Aurinko alkaa taas loimottamaan taivaalla kirkkaammin ja kirkkaamin ja sehän jos mikä enteilee kevään tuoloa. Veneily kärpänen alkaa taas lentelemään ja alkaa pikkuhiljaa näykkäilemään ujosti poskesta, eli hinku vesille ja kisailemaan on jo kova. Veneen laitto on jo alkanut pikkuhiljaa esim aijaata ohjaillaan ensikesänä uudella pinnalla josta voin antaa vinkin, että se on tumma… Tässä veneilykärpäsen iskiessä on sähköpostilaatikkoon kilahtanut myös purjetarjouksia, joten sellaisiakin uudistuksia on luvassa.

No tietenkin ensikesänä myös kilpaillaan. Saimaata on nyt valloitettu etelästä pohjoiseen, joten saimaan valloituksen lisäksi ajattelin lähteä kokeilemaan kepillä jäätä tuonne päijänteen suuntaan, jota yritetään valloitetaan pohjoisesta etelään 24-25.7 Volvo Päijännepurjehduksen merkeissä. Saimaalla tietenkin ajan useita ranking kilpailuja sen minkä työnteolta kerkeää.

Mutta ei muuta kun kovaa ja korkealle ja kohti sulia vesiä.